tiistai 13. syyskuuta 2011

Syksytouhuja Muuntajalla

Olemme jälleen saaneet hetkellisesti apuvoimia ja touhu on taas edennyt hieman rivakammin.
Projektina nyt vihdoin yläkerran lattia!

Lattia tulee 160cm leveästä kuusilankusta (Halla-koira kävi jo kuopasemassa koeskraadut: hyvin uppoo kynnet:)), jota nyt kuivatellaan lattialämmityksen päällä ennen kiinnittämistä.

Sivuprojektina saadaan myös keittiön katto umpeen - ja minä pääsen kohta keittiötä tilailemaan!!!


Mitä puuttuu? Tänään tuli betoninkäsittely litukut- niistä enemmän kunhan ensin perehdymme levitystapaan...
Yläkerrasta puuttuu parvi ja vessan viimeistely, alakerrassa kesken on vielä saunaosasto. Itsenäisyyspäivä ja deadline lähestyy, mutta vielä on toivoa:)

2 kommenttia:

  1. Kerrotteko sitten, kun lankut on olleet lattialämmityksen päällä, että onko tullut rakosia paljon varsinkin kuivempaan aikaan? Ja miten laudat muutoin käyttäytyvät. Miten asennatte lankut?

    Mielenkiintoista sen tähden, että meille piti tulla lankkulattiat lattialämmityksen päälle, mutta saha, josta olisimme tilanneet lankut, ei suostunut myymään meille niitä siinä pelossa, että tulemme jälkikäteen reklamoimaan heille lankuista.

    VastaaPoista
  2. Hei! Lankut laitetiin tällä viikolla kiinni. Lankut kiinnitettin koolaukseen pontista naulaamalla ja avattavat osat (meillä tulee tekniikkaa lattiaan) sivuilla päältäruuvaamalla piilotapitettuna. Lankut ovat kuivaneet nyt kaksi viikkoa ja pientä haristumista nähdään kyllä vieläkin..

    Lankku on 28mm joka on maksimipaksuus, jolle lattialämmityksen valmistaja antoi vielä takuun. Tässä on myös otettu huomioon se, että lämmitystä ei nosteta niin kuumaksi puualattioiden osalta kuin betonilattioiden.

    Aika näyttää miten käy, mutta meille ei ole niin tarkkaa muutaman millin haristumiset :)

    VastaaPoista