maanantai 12. heinäkuuta 2010

Näin kaikki alkoi




Eräänä iltana kesällä 2006 kävelimme punatiilisen muuntajarakennuksen ohi ja totesimme, että tuostahan saisi mielettömän hienon kämpän! Olin kävellyt siitä ohi satoja kertoja lapsena ja silloin lähinnä ajatellut, että voi niitä raukkoja, jotka tuossa joutuvat asumaan. Tuolloin rakennus olikin ollut siinä käyttötarkoituksessa, johon se oli alunperin suunniteltu. Nyt vuosien jälkeen, arkkitehtina, näin sen aivan toisin silmin.

Tästä hetken mielijohteesta alkoi pitkä prosessi, joka johti siihen, että helmikuussa 2010 saimme omistukseen (pankin kanssa) tyhjillään olevan muuntamorakennuksen.
Eikä meillä ollut enää aavistustakaan mitä me sillä tekisimme. Muutama kuukausi vierähti ja kävimme silloin tällöin katsomassa ja ihmettelemässä rakennusta. Mitähän tästä tulee? Ja sitten, kaiken kiireen keskellä, lukuisten eriävien mielipiteiden ja kiistelyiden jälkeen saimme puserrettua rakennuslupapiirustukset sisään. Nyt se alkaa.

4 kommenttia:

  1. Todella mahtava projekti ja upea löytö. Olen kanssa haaveillut samantapaisesta projektista, mutta nyt ensin remppaamme ihan rivitaloasuntoa. Yksi kerrostaloasunto pistettiin 3v sitten alkuperäiskunnosta uuteen uskoon. Kokemusta siis haetaan ja ehkäpä viiden vuoden päästä voisi löytää jonkun kunnostusta kaipaavan helmen. Meillä oli myös haaveena betonilattia tähän nyt remontoimaamme asuntoon. Lukuisten lattiamateriaalien alta paljastui kuitenkin 12 tonnia hiekkaa ja kelluva lattia. Päätimme siis vain uusia kelluvan lattian uudella lautalattialla, jonka lopuksi lipeöimme ja öljyämme valkoiseksi. Kai siitäkin ihan ok saadaan. Voimia koitokseen, sitä arvitaan!! :)

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiitoiseen projektiin olette lähteneet!!
    Itselläni on aina ollut haaveena rempata vanha koulu. Nyt takana yks remppa ja toista tehdään parasta aikaa "uuteen kotiimme". Ehkä kolmas on se koulu ;)

    Muuntajasta, tulevasta kodistanne, tulee varmasti ihana!!

    VastaaPoista
  3. Monesti olen mennyt rakennuksen ohi ja ajatellut, että siitä saisi mahtavan talon. Vaimoni tyrmäsi koko ajatuksen, mutta hienoa, että tällä rakennukselle löytyi sitä arvostavat omistajat.

    Ohi kävellessäni olen uteliaana seurannnut, että mitä rakennukselle tehdään. Toivoin, että joku yksityinen rakennusta remontoi. Roihut taisivat palaa itsenäisyyspäivänä pihalla ja siitä lopulta arvasin, että joku yksityinen rakennusta remontoi.

    Tähän teidän blogiin törmäsin aivan sattumalta. Hyvä, että törmäsin. Mukava seurata mitä rakennukselle tapahtuu. Joensuusta pois muuton vuoksi en edes pääse ihmettelemään muutosta ulkopuolelta, mutta blogin kautta pääsen jopa sisälle asti. Kiitos siitä ja uteliaana lisää odottaen!

    VastaaPoista