maanantai 20. joulukuuta 2010
Lämpöä taloon!
Tänään tuli maalämpöpumppu työmaalle. Grhm. Nyt vaan kysymys kuulluu, että mitenkä tuo jötikkä saadaan kellariin. Olin kuulevinani sivukorvalla, että jotakin aukkoa jostain suurennetaan, mutta valikoiva kuuloni sivutti sen sujuvasti.
Valut on alakerrassa puoliksi tehty. Siitä lisää kuvia ladataan pian. Nyt Tehotiimi eristää seiniä ja odotellaan viimeistä valua.
tiistai 7. joulukuuta 2010
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Vietimme Muuntajalla ensimmäistä Itsenäisyyspäivää hyisessä säässä, mutta lämmintä glögiä siemaillen. Vieraat kävivät alakerrassa välillä lämmittelemässä - sinne kun puskemme edelleen sähköllä lämpöä siihen asti kunnes saamme maalämmön pyörimään. Viime viikon aikana miehet asensivat valuverkot (tämä kuullostaa minusta jo niin lupaavalta, että ihan pakosti ensi viikolla siellä jo valetaan?!) lattiaan ja vedettiin sähköt alakertaan.
Nyt alan myös ymmärtämään miksi tekniikalle on varattu yhtä iso tila kuin (minun) walk-in closetille. Joka nurkkaan on tullut hirveä määrä piuhaa ja ne hemmetin jakotukit meinaa tunkea ympäri taloa muuallekin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille - toivottavasti ensi vuonna samaan aikaan Muuntajalla on hiukan enemmän lämpöä :)
maanantai 22. marraskuuta 2010
Syvälle mentiin!
Aamulla herättiin ennen seitsemää kairaajien soittoon: nyt me sitten lähetään tulemaan! Kiireinen työpäivä piti meidät molemmat poissa työmaalta iltaan asti, jolloin Samppa pääsi katsastamaan tilannetta. Ensimmäinen reikä oli siinä vaiheessa 60 metrin syvyydessä ja vielä on siis matkaa jäljellä 150m ja toinen kaivo kokonaan. Paljon odotettu kallio oli 15m syvyydessä, mutta varmuudeksi edettiin 18 metriin saakka hitsatulla putkella. Suojaukset olivat Sampan mielestä hieman ylimitoitettuja, mutta parempi sorat lavalla kun tonneja naapurin olohuoneessa... Minähän itse kävin siis toteamassa tilannetta viisi minuuttia ja katsoin sen nähdyksi: oli kylmä ja hirveä meteli siitä putkesta tuli. Näillä näkymin kairaukset jatkuvat vielä keskiviikkoon.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Suojausta hiekkamyrskyä vastaan
Viikko on vierähtänyt miehillä sisätöissä: kellaria on valmisteltu valua varten. Kellarin vedet on vedetty eristeisiin, eristeet nikkaroitu paikalleen ja ensi viikolla tulee sähkömies putkittamaan omansa. Kovalla kiireellä yritämme saada "oikeasti" lämpöjä päälle taloon: Joensuussa nyt -10C pakkasta ja kuulemma kiristyy vaan.
Samppa kävi tänään suojaamassa julkisivun ja puistomuuntamon ensi viikon varalle: elämme toiveissa, että jopa ehkä huomenna tulisi se Chilestä vapautunut porausryhmä tekemään reikää maahan. Toivottavasti ihan samoja metrimääriä ei tarvitse porata, suunniteltu on 2x200m reiät. Veikkaan että menee naapurin alle ja pitkälle, koska reiät porataan samasta pisteestä vinoon eri suuntiin... Poraus on kuulemma likaista puuhaa - yllätys - ja poraryhmä kannusti suojaamaan arat paikat.
Samppa kävi tänään suojaamassa julkisivun ja puistomuuntamon ensi viikon varalle: elämme toiveissa, että jopa ehkä huomenna tulisi se Chilestä vapautunut porausryhmä tekemään reikää maahan. Toivottavasti ihan samoja metrimääriä ei tarvitse porata, suunniteltu on 2x200m reiät. Veikkaan että menee naapurin alle ja pitkälle, koska reiät porataan samasta pisteestä vinoon eri suuntiin... Poraus on kuulemma likaista puuhaa - yllätys - ja poraryhmä kannusti suojaamaan arat paikat.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Routa maassa ja lunta sataa...
Onneksi saatiin sokkelit peittoon ennen sitä. Juuri ja juuri!
Sisällä on eristystyöt menossa ja kellarin lattiaa askarrellaan. Samppa juuri informoi, että aikoo purattaa muutamasta kohdasta eristykset ja hoidetaan ne kohdat pakkasmatolla. Tämä siksi, että silloin vältytään niissä kohti kynnyksiltä... sanoin, että okei, käy mulle ( ja mietin, että vetääköhän?).
Ikkunat pitäisi vihdoin tilata, että saataisiin mökki joskus lämpimäksi!
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Lämmöt päällä!
Tavallaan. Lomailut on pidetty ja työmaa on edennyt sillävälin kutakuinkin odotetusti. Laajennusosan kellaria pidetään nyt lämpiänä, koska keittiön lattia on valettu. Ulkopuolella on vielä salaojat peittämättä ja jännitetään ehtiikö lumi ensin.
Alakerta on muuten edennyt, niin, että eristykset on lattiassa ja odotellaan pintavalua. Anturat jäävät nyt tosiaan näin.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Pakkanen pistää kiirettä niveliin!
Viikon aikana tehotiimi on nostanut laajennuksen seinät pystyyn. Teimme nyt päätöksen korottaa laajennusoasn kattoa yläikkunoiden yläpuolelle - näin saamme lisää korkeutta keittiöön (ja lisää pohdittavaa keittiön liesituulettimen tiimoilta...).
Sampan suurena huolenaiheena on saada sokkelit peittoon pikapuoliin ennen kuin pakkaset yllättää. Toivottavasti tällä viikolla saamme asian kuntoon. Tai tehotiimi saa, sillävälin kun me käymme haistelemassa uusia tuulia rapakon tuolla puolen.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Lattian valu ja katto vääntöä
Laajennus on tosiaan noussut vinhaa vauhtia. Loppuviikosta valettiin keittiön lattia ja siihen saatiin muutama sähkö- ja putkivetokin ruksittua. Ehkä oikeille paikoilleen jopa. Mutta helpolla tämä ei etene, sillä ollaan saatu taas uusi (itseaiheutettu) pähkinä purtavaksi. Laajennusosan kattokorko alkoi arveluttamaan: ongelman aiheuttaa ikkunat, sillä katon pitäisi mahtua niiden alapuolelle, mutta silloin keittiön huonekorkeus jää paikoin 2300mm. Aloimme pohtimaan, josko nostaisikin katon ikkunoiden yläpuolelle...?
Samalla kun tihrustimme katon korkeuksia huomasinne seinässä tiilen, johon on kaiverrettu Muuntamomme valmistusvuosi ja seinänmuuraus päivä!
"Wellness-spa"-osastolla näyttää nyt tältä.
Tämän viikon pohdinnan aihe on ollut betonilattioiden käsittely. Mitä niille? Hierretään, hiotaan, lakataan, vahataan vai mastertopataan???
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Laajennus osa nousee
Harvaan putoilevat päivitykset täällä blogissa eivät suinkaan johdu siitä ettikö työmaalla tapahtuisi (vaan siitä, että minä olen hukkumassa töihin Helsingissä). Tehotiimi on alkuviikon aikana nostanut laajennusosan ensimmäisen kerroksen pystyyn. Kyselivät meiltä ikkunan mittoja.. ikkunoitahan ei olla vielä saatu tilattua, joten taitaa mennä niin, että nyt tehdyt aukot määrittelevät ikkunoiden koon ;) Samppa on kysellyt myös vihdoin tarjouksia maalämpöpumpusta. Jessus miten kalliita ne onkaan, mutta kovasti minulle vakuutetaan, että pitkällä juoksulla kannattavia. Sampan ajatuksena oli myös, että keväällä kun vesikattoa uusitaan laitettaisiin sinne aurinkopaneeleja (ihana ekologinen ajatus- hiukkasen hirvittää miten rumia ne on).
Huomenna alkaa lattioiden valu. Sitä varten olen iltaisin rustaillut ajatuksia kohdilleen siitä mihin vesipisteet tulee ja mihn tarvitaan sähköä. Jännittää!
torstai 30. syyskuuta 2010
Valotusta
Olen pähkäillyt koko viikon alakerran valaistussuunnitelman parissa. Ideoita nolla! Katossa olevat palkit ja tilan mataluus aiheuttaa minulle mahdotonta päänvaivaa. Miten saada kellarista avarantuntuinen?? Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot lattiaan upotettavista spoteista, palkkien välissä olevista kiskoista tai lednauhoista aina niihin niin tavallisiin seinävalaisimiin asti. Ja olen ehkä kääntymässä seinävalaisimien kannalle: seinän kautta saadaan valoa valkoiseen kattoon (mistä se heijastuu alaspäin) sekä myös betoniseen lattiaan, jolloin saadaan korkeuden tuntua. Luulen kyllä vielä ennen lopullista ratkaisua kääntyväni minua viisaamman kolleegani puoleen.
Spa-osaston valaistus taas on melko selvää. Pyrin käyttämään siellä pelkästään epäsuoraa valoa eikä yhtään valaisinta tule näkyviin. Olen heittänyt Sampalle idean, että suihkualueelle tuleva lattian puurima toistuisi myös katossa. Arvon vielä tuleeko siihen kuituvalot (voi yöks) vai rimojen yläpuolelle lednauhaa tm.
Valaistuksen lisäksi päänsärkyä aiheuttaa kellariin näkyviin jäävät anturat. Eli tiloja jää kiertämään ulkoseinille n. 40cm leveät, 15cm koreat korotukset, jotka vaikeuttavat kellarin kalustusta. Emme keksi oikein muuta kuin puusepällä teetettävät kiintokalusteet... Sekin voi rahapulan yllättäessä kääntyä ihan Sampan tekemiksi häkkyröiksi:)
lauantai 25. syyskuuta 2010
Laajennus lähti käyntiin..
Kellari alkaa näyttää jo (minun silmiin) lähes asuttavalta. Seinät on kertaalleen tasoitettu ja siistitty, lattiaan ajettu sorat ja lopullinen lattiakorkokin on pitänyt päättää. Hiukan vielä arvomme korotetaanko "pleikka-huone" anturan korkoon vai tehdäänkö kuten muut tilat.
Seuraavaksi kellariin tehdään lattiavalu, johon upotetaan lattialämmitys (minun toiveissa jo ensi viikolla). Lämmitysmuotona meille tulee olemaan maalämpö ja sen kustannuksia kauhulla odotamme...
Ulkopuolella on vihdoin saatu salaojat valmiiksi- tämä piti olla Sampan "viikonloppu-projekti" talkoo porukalla.. mutta aikapula ja tehotiimi piti huolen siitä, ettei me päästy sinne sähläämään:)
Laajennusosa lähti myös nousemaan viime viikolla, ikkunoita kuulemma jo kaivataan, kylpyammeen viemärin paikka piti olla jo tiedossa, valaistussuunnitelmat tehty ja lämpöpumppu tilattu... Olemme Sampan kanssa pahasti aikataulussa jäljessä.
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Epätoivo
Olen vaipunut hetkelliseen epätoivoon. Lomamme jälkeen tilanne työmaalla näyttää seisovan.. vaikka todellisuudessa etenee ihan aikataulussaa, minä vaan en näe sitä. Tavaraa on tullut kuormittain työmaalle, mm. harkkolasti eilen, joka meinasi sortaa koko laajennusosan ympäristön. Rekka oli ajanut liian lähelle kuopan reunaa ja reuna petti painon alla. Samppa oli ollut sattumoisin käymässä työmaalla ja joutunutkin moneksi tunniksi kaivuu-hommiin, että saatiin rekka ylös ja kuorma purettua.
Lisäksi tuntuu siltä (ja se on ikävä kyllä todellisuuskin) ette ehdi piirtää kuvia sitä mukaa kun työmaa niitä tarvitsee. Asiat, jotka jäivät lupavaiheessa idea-asteelle menevätkin nyt toteutukseen ilman, että ehdimme niitä loppuun asti miettiä. Toisaalta, sanoiko joku joskus, että ensimmäine idea on yleensä se paras?
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Pohjalla
Viikon lomamatkan aikana työmaa eteni ripeään. Kylmän tontin vesi-, viemäri- ja sadevesiliittymät kaivettiin ja liityttiin kaupungin verkkoon. Jopa P-K:n aluehälytyskeskus osallistui talkoisiin vierailemalla tontilla. Onneksi lvi-asentajat selvisivät suht pienin haaverein. Nyt rakennukselle tulee vesi ja poistuukin jollain tapaa, eli päästään valuhommiin. Laajennuksen anturoiden tekoa ja valua. Vanhalla osalla kapillaarikatkosoran tiivistys ja Habitaresta löydettyjen takkojen perustukset. Ehkä nyt ollaan saavutettu alin kohta ja päästään purkamiselta ja kaivuulta jo ylöspäin. Patsi että salaojia varten rakennuksen sivut kaivetaan vielä kertaalleen auki. Pelko rakennuksen liikkumisesta on vielä estänyt kaivuun sisältä ja ulkoa yhtäaikaa...
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Tiiliseinää näkyviin!
Viikonloppuna Samppa aloitti työmaalla uuden urakan. Minä halusin ehdottomasti, että "takkahuoneen" seinästä poistetaan kalkkimaali. Olin myöntynyt siihen, että se olisi ainut seinä mistä valkoinen (sinällään kaunis) maali poistetaan. Muilta seiniltä sitä ei kuulemma voi poistaa lämmöneristyksillisistä (?) syistä, mutta tämä seinä tulee olemaan molemmilta puolilta lämmin, joten sain ylipuhuttua tämän putsauksen. Täytyy tosin myöntää, että kaikessa hiljaisuudessa itsekkin pelkäsin lopputulosta: näyttääkö se sitten vaan pizzerian seinältä??? Kunnes näin Metropolian Hämeentien yksikössä vähän sama fiilistä: Mieletön:)
Samalla pääsin fiilistelemään auditoriossa olevaa toja-levy verhoilua. Meille tulee samaa pääkerroksen kattoon ja aloin miettimään, josko jättäisi samanlaiset "mustat aukot" valaisimille. Toja-levystäkään en ollut ihan varma ennen kuin näin sen livenä. Onhan se hieno ja samalla ratkaistaan meidän akustiikka ongelmat!
Samppa sai tänään kalkkimaalit poistettua ja seinä on nyt oikeesti tosi hieno. Maali on poistettu ylös asti ja lopuksi vielä kevyesti hiekkapuhallettu.
Siis tosi hieno mun mielestä. Ei mikään pizzeria ja tuon putsatun tiiliseinän upeutta korostaa vielä se, että se tulee olemaan ainut noin käsitelty seinä talossa. Mahtavaa!
Samalla pääsin fiilistelemään auditoriossa olevaa toja-levy verhoilua. Meille tulee samaa pääkerroksen kattoon ja aloin miettimään, josko jättäisi samanlaiset "mustat aukot" valaisimille. Toja-levystäkään en ollut ihan varma ennen kuin näin sen livenä. Onhan se hieno ja samalla ratkaistaan meidän akustiikka ongelmat!
Samppa sai tänään kalkkimaalit poistettua ja seinä on nyt oikeesti tosi hieno. Maali on poistettu ylös asti ja lopuksi vielä kevyesti hiekkapuhallettu.
Siis tosi hieno mun mielestä. Ei mikään pizzeria ja tuon putsatun tiiliseinän upeutta korostaa vielä se, että se tulee olemaan ainut noin käsitelty seinä talossa. Mahtavaa!
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Työmaalta terveisiä
Palataas välillä takaisin työmaalle. Siellä on pantu tuulemaan kun maanantaina aloitti työt meidän tehotiimi. Viikonloppuna ja alkuviikosta nakutimme Sampan kanssa loput bitumit seinistä ja keskiviikkoiltana saimme vihdoin sen urakan pakettiin. Työstään kiinnostunutta hiekkapuhaltajaa sai hetken täältä itä-Suomesta hakea, kunnes Kiteeltä löytyi bitumi-projektin loppuunsaattaja. Olipa muuten myös ensimmäinen, joka kehuikin "kotiamme", eikä vaan huokaile, että on teillä PROJEKTI.
Tehotiimi on tarvikkeita ja työnjohtoa odotellessa tehnyt kasan työmaapukkeja ja telineitä ja vihdoin pääsivät eilen aloittamaan ykköskerroksen katon eristyksen. On nimittäin sen verran nopeita poikia, että me ei oikein meinata pysyä perässä Sampan kanssa. Nykyään käymme joka ilta päivän päätteksi rautakaupassa shoppailemassa ja arpomassa, että mitähän eristettä...? Ja jotenkin se kuitenkin tuli meille arkkitehdeille yllätyksenä, että ei edes perustavaroita saakaan heti mukaan - toimitusajat on useita viikkoja!
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Pohjapiirustukset osa 3
Tontin perälle olemme suunnitelleet erillisen piharakennuksen, jossa on pieni tupa (tai minun ateljee) pesuhuone ja hirsinen saunarakennus. Sauna on erotettu muusta rakennuksesta pienellä välitilalla, johon tulee ulkosuihku. Tuvassa on suuret ikkunat pihalle päin, kamiina ja minikeittiö. Piharakennuksen saunaosastoa olen kaavaillut moderniksi coutry-tyyliseksi. Betonia, luonnonkiveä ja puuta.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Pohjapiirustukset osa 2
Alakertaan johtaa alkuperäiset betoniset portaat. Portaiden alle jää komero, josta tulee ehkä viinikellari tai koiran koppi. Ensimmäisenä alakerrassa tullaan viinihuoneeseen.. tai kirjastoon, kummin nyt asiaa haluaa katsoa. Minä fiilistelen viinitynnyri pöytää ja Samppa lehmän taljaa - katsotaan miten nämä maailmat kohtaavat. Viinihuoneesta on käynti Takkahuone nro 2:n. Koko alakerrassa tulee olemaan haasteena/ongelmana anturat, jotka jäävät kiertämään seiniä korkokkeena. Osittain ne jäävät kalusteiden alle ja osittain näen niissä jo makeita valaistusratkaisuja, mutta osittain ne myös hankaloittavat kalustusta. Takkahuneesta päästään SPA-maailmaan... jonne olemme kaavailleet jotain tällaista:
Takan taakse jää playstation-/vieras-/lastenhuone... määritelmä on vielä hiukan kiistanalainen. Hyvä äänieristys seiniin tulee kuitenkin, oli käyttö sitten mikä tahansa noista yllä mainituista.
Viinihuoneesta on käynti minun (ja vähän Sampan) walk-in closetiin. Ah ja voih, jos se joskus valmistuu!
tiistai 17. elokuuta 2010
Pohjapiirustukset, osa 1
Ensimmäinen kerros on hulppean korkeaa tilaa, lähes 6 m parhaimmillaan. Pidämme pääsisäänkäynnin siinä, missä se on alunperinkin ollut, ovi vain vaihdetaan lasioveksi. Eteisestä halusimme hieman intiimimmän ja siksi suunnittelimme sen päälle parven. Korkeuttahan molemmille vielä jää enemmän kuin nykypäivän kerrostalohuoneistoissa... Eteisessä on 1. kerroksen ainut vessa. Minä haaveilen siihen jotain jännää... lasia tai betonia. Mutta siitä enemmän tuonnempana.
Eteisestä on käynti "ritarisaliin" (emme keksineet sille muuta nimeä) ja uuteen laajennusosaan, keittiöön. Ritarisalin kalustamme todennäköisesti 4 metriä pitkällä pöydällä ja valtavilla muuntajassa olleilla pallovalaisimilla. Minä haluan verhot.. ehkä.
Keittiöstä tulee valkoinen ja saarekkeen kanneksi suunnittelen vanhaa ladon ovea tai muuta vastaavaa - siitäkin lisää. Samppa halusi oman barista-nurkkauksen - jos vaikka intoutuisi harrastamaan.
Matalammassa siivessä on olohuone tai takkahuone nro 1, jonne haluan (ainakin juuri nyt) valkoisen löhö-sohvan tyyliin:
Master bedroomin ja takkahuoneen väliseinänä toimii takka, jossa on lasiluukku molempiin suuntiin. Takkahuoneen seinää olemme harkinneet hiekkapuhalluksella. Muuten kaikki seinät ovat valkoisen kalkkimaalin peitossa ja pidämme ne niin ulkonäöllisistä ja eristyksellisistä syistä. Makuuhuoneesta tulee suoraan käynti terassille ja lasiovien avulla saamme huoneeseen myös lisää valoa. Samppa arveli ahdistuvansa korkeassa makuuhuoneessa ja olen yrittänyt ehdotella erilaisia katossänkyjä, mites tällainen?:) hehhe
Vihdoin!
Rakennuslupa on saatu ja päästään vihdoin tekemään jo muutakin kuin purkamaan!
Ensin kuitenkin voisin esitellä tarkemmin suunnitelmat - nyt kun ne on hyväksytty.
Muuntaja sijaitsee siis omalla tontillaan kauniilla omakotitaloalueella, alle kilomterin päässä Joensuun keskustasta. Vanha osa kostuu päämassasta ja matalammasta siipiosasta. Tähän teemme noin 20m2 laajennusosan L:n muotoisen rakennuksen sisäkulmaan. Muuntajan kadunpuoleiset julkisivut ovat suojeltuja, mutta pihan puolen julkisivuun saamme tehdä uusia aukkoja.
Laajennuksen lisäksi olemme suunnitelleen pihan perälle erillisen piharakennuksen, johon tulee puusauna, pesuhuone (ja minun vaatima ulkosuihku!) sekä tupahuone (= minun ateljee?). Piharakennuksen toteutuksen olemme suosiolla lykänneet ainakin ensi kesään. Laajennusosan edestä matalampaan siipeen kiertää eri tasoista koostuva terassi. Muuten aikomus on pitää piha aika "silleen jätettynä".
torstai 12. elokuuta 2010
Peruuttamattomia tekoja
Huh. Ensimmäiset aukot seinässä! Nyt ei ole enää paluuta... Pihan puolelle tulee kolme uutta aukkoa uuteen laajennusosaan eli keittiöön. Hieman jännittää onko aukot osuneet kohdalleen lukuisista mittauksista huolimatta - mikään mitta kun ei vielä tähän mennessä ole oikein pitänyt paikkaansa! Ilta poimittiin ehjiä tiiliä kasasta, jos niistä vaikka muuraisi jotain.
tiistai 10. elokuuta 2010
Bitumia ja tiilenpäitä
Tässä ois niinku takkahuone... jos oikein kovasti kuvittelee.
"On-site" fashion!
Talkoisiin pakotettiin kaikki joutilaat ja kynnelle kykenevät. Kuntoilustahan tuo meni.
Mitä pidemmälle pääsemme sitä enemmän tulee lisää, suunnittelemattomia työvaiheita. Tänä viikonloppuna purettiin kellarin tiiliverhousta ja revittiin seinistä irti bitumikermiä. Siinä sivussa meni kynnet ja hermot ja ehkä kesän viimeinen helle viikonloppu... Mutta kuvittelin kovasti olevani body pumpissa ja kustansin itselleni manikyyrin remppatililtä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)