tiistai 17. elokuuta 2010

Vihdoin!




Rakennuslupa on saatu ja päästään vihdoin tekemään jo muutakin kuin purkamaan!
Ensin kuitenkin voisin esitellä tarkemmin suunnitelmat - nyt kun ne on hyväksytty.

Muuntaja sijaitsee siis omalla tontillaan kauniilla omakotitaloalueella, alle kilomterin päässä Joensuun keskustasta. Vanha osa kostuu päämassasta ja matalammasta siipiosasta. Tähän teemme noin 20m2 laajennusosan L:n muotoisen rakennuksen sisäkulmaan. Muuntajan kadunpuoleiset julkisivut ovat suojeltuja, mutta pihan puolen julkisivuun saamme tehdä uusia aukkoja.







Laajennuksen lisäksi olemme suunnitelleen pihan perälle erillisen piharakennuksen, johon tulee puusauna, pesuhuone (ja minun vaatima ulkosuihku!) sekä tupahuone (= minun ateljee?). Piharakennuksen toteutuksen olemme suosiolla lykänneet ainakin ensi kesään. Laajennusosan edestä matalampaan siipeen kiertää eri tasoista koostuva terassi. Muuten aikomus on pitää piha aika "silleen jätettynä".

3 kommenttia:

  1. Eipä ole pitkäkään aika siitä kun kuljin muuntamon ohi ja mietin, että tuleekohan tuosta joskus upea koti jollekkin. Ja tuleehan siitä -vau! Onnea työvaiheisiin!

    VastaaPoista
  2. Tulen seuraamaan tätä projektia ehdottomasti suurella mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
  3. Hei, todella hieno visio teillä projektissanne! Niinkin hieno, että jos siitä ei liikaa vaivaa ole, niin voisitteko millään lähettää lisää kuvia alan opiskelijalle? Erityisesti leikkaukset A ja B kiinnostavat. Kuvista pyrin mallintamaan koulutyönä mahdollisimman tarkasti koko rakennuksen. Mitään kaupallista kopiointia ei siis tapahtuisi ja kuvat jäisivät vain minulle.

    Ystävällisin terveisin Roope Haimila. roopehaimila [ÄT] gmail.com

    VastaaPoista